PMS ja PMDD – kun keho muuttuu, mutta kukaan tai mikään ei oikein auta
Moni nainen tunnistaa sen hetken, kun jokin kehossa alkaa muuttua.
Olo kiristyy.
Jalat turpoaa.
Mieli mustuu.
Ärtymys voi nousta nopeasti, itku tulee yllättäen tai ajatus alkaa kiertää kehää tavalla, jota on vaikea pysäyttää. Pahimmillaan olo voi olla niin voimakas, että ei tunne enää itseään.
Ja silti – samaan aikaan elämä jatkuu.
Pitäisi käydä töissä, olla läsnä, toimia kuten ennenkin.
Arjen pyörittäminen ja oireiden sietäminen vievät valtavasti energiaa, jota on muutenkin vähän.
Sitten kuukautiset alkavat – ja olo helpottaa.
Se jokin on hetkessä ohi.
PMS, PMDD
Moni jää tämän kanssa täysin yksin.
Apua haetaan usein lääkäriltä, joka tarjoaa tietynlaisia hoitomuotoja. Jos ne eivät tunnu itselle sopivilta, vaihtoehdot voivat jäädä vähäisiksi ja kokemus kohtaamisesta ontoksi. Voi syntyä tunne siitä, että tilanteen vakavuutta ei täysin ymmärretä.
Moni kuvaa kokemusta niin, että oma keho alkaa tuntua vieraalta. Kehossa tapahtuu asioita, joita ei voi hallita – hikoilua, turvotusta, kipua, ummetusta. Reaktiot voivat olla voimakkaita ja hallitsemattomia: ärtymys purkautuu läheisiin, vaikka samaan aikaan tiedostaa, ettei kukaan ole tehnyt mitään väärää. Töihin lähteminen voi tuntua pelottavalta, jos omaa käytöstä ei pysty täysin ennakoimaan. Pelko ja ahdistus voivat alkaa hallita elämää.
Minulle tämä on myös henkilökohtaisesti tuttu kokemus.
Olen elänyt vuosia voimakkaiden PMDD-oireiden kanssa. Tiedän, miltä tuntuu, kun keho ja mieli muuttuvat niin voimakkaasti, että oma olo käy lähes vieraaksi. Tiedän myös, miltä tuntuu jäädä sen kokemuksen kanssa ilman tukea.
Siksi ajattelen, että tämänkaltaisia oireita ei voi tarkastella vain lääketieteellisenä ilmiönä.
Ne ovat kokemuksia, jotka tapahtuvat ihmisessä – kehossa, mielessä ja arjessa.
Terapiatyöskentelyssä tämä tarkoittaa sitä, että emme pyri poistamaan oiretta, jota ei välttämättä voi poistaa.
Sen sijaan voimme yhdessä:
* tunnistaa, milloin oireilu alkaa
* huomata, miten se näkyy kehossa ja ajatuksissa
* ymmärtää, että kyse ei ole “sinusta ihmisenä”, vaan tilasta, joka tulee ja menee
* etsiä tapoja olla tämän kokemuksen kanssa niin, että se olisi hieman vähemmän musertava
Monelle helpottava oivallus on se, että kaikki, mitä kokee, ei ole pysyvää – eikä kerro siitä, kuka ihminen todella on.
Kun kokemusta alkaa jäsentää, siihen syntyy vähitellen enemmän tilaa.
Ja joskus jo se, että joku todella ymmärtää, mistä puhut, voi olla merkittävä helpotus.
Sinun ei tarvitse jäädä tämän kanssa yksin.
Jos tämä teksti kosketti jotakin sinussa, voit olla minuun yhteydessä matalalla kynnyksellä.
Voimme yhdessä pysähtyä sen äärelle, mitä sinussa tapahtuu.
